Tänään ei oikein mikään ole sujunut, tai siis en ole saanut mitään aikaiseksi. Piti ryhdistäytyä ja alkaa muutamien vielä tekemättöminä olevien joululahjojen tekoon, mutta taidankin ihan suosiolla jättää sen kuitenkin vielä huomiseen ja vetäytyä loppuillaksi ”hihatin” -työmaan äärelle.