Mitä ihmettä täällä on tapahtunut? Joku uudistus… Lisäys: Ainakin tämän perusteella miltä tämä omalla koneellani ja selaimellani näyttää, tämä sivusto näyttää suorastaan törkeän huonolta ja epäsiistiltä. Mitä järkeä on mennä näpelöimään toimivaa?! Ainakin ulkoasut olisi saanut jättää rukkaamatta, vaikka toimintoihin olisi jotain muutoksia tehtykin. Pitänee siis taas etsiä joku uusi paikka, joka miellyttää silmää.
Pihapuuhailu tuntuu tänä keväänä erityisen innostavalta. Kunpa kevät etenisi pian! Sain tietoa Sastamalan opiston kevään tanssinäytöksestä: näytös on sunnuntaina 27.4.2014 klo 16 alkaen Sylvään koululla, vapaa pääsy. Itämaisen tanssin ryhmälläni on tänä vuonna ”moderni huivitanssi” esitettävänään. Tanssissa ei tehdä kovinkaan vaativia liikkeitä, sillä osa esiintyjistä on aloittanut itämaisen tanssin harrastamisensa vasta syksyllä. Koreografiaan koitin saada …
Hupsista, helmikuu onkin humpsahtanut jo yli puoliväliin! Tammikuun aurinkoisten pakkaspäivien jälkeen ilma on ollut lähes koko ajan tasaisen harmaata ”plussasäätä”, joten ei ole ollut sopivia kuvauspäiviä. Eikä oikein mitään kivaa kuvattavaakaan… On kuin syksy vain jatkuisi – vai varhaiskevättäkö tämä jo lienee? Aurinko tekisi ihmeitä! Tänään pilvet ovat kuitenkin olleet kuin hieman hajanaisempia, ihan kuin …
Tänä vuonna jouluherkut ovat hiipineet puoliksi huomaamatta arkeen mukaan jo hyvissä ajoin. On tullut ostettua jo parikin erilaista ”mehuglögiä”, syötyä rasiallinen suklaakonvehteja, sekä tänään tehtyä ensimmäiset joulutortut valmistaikinasta ja lankesin kaupassa sopivasti leivän päälle soveltuvan joulukinkkuleikkeleen houkutukseen… Vielä en sentään ole viritellyt valosarjoja paikoilleen, enkä tunnelmoinut kynttilöillä. Puulämmityskausikin on vasta aivan aluillaan. – Joulukilot sen …
Työssä käymisen haittapuoli on se, ettei voi kirmata kameran kanssa vapaasti aikaa tuhlaamaan silloin kun olosuhteet tarjoavat jotakin upeaa tai ennennäkemätöntä. Tänä aamuna oli sankka sumu -ei siis mitään ennennäkemätöntä sääilmiötä kuitenkaan, mutta kaunista- ja kun pellot vielä ovat puimatta, aamun sävyt olivat kauniin ”erikoiset”: ”keltainen” maa ja sumun pelkistävä vaikutus maisemaan… Mutta olosuhteiden, siis …
Pitkään mielessä kytenyt tarinaidea on saanut vähän jonkinlaista ajatusta toteutusmuodostaan. Uuden työni alettua ei kuitenkaan ole ollut enää aikaa oikein mihinkään muuhun, joten en tiedä valmistuuko tuo ajateltu tekeleeni ikinä, vai jääkö sekin vain erinäisten keskeneräisten tekemisten listalle roikkumaan… On se kuitenkin edes mielessä aina aika ajoin, välillä tosi useastikin. Jospa tuo nyt välähtänyt idea …
Tänään poimin vielä mustikoita muille, sunnuntaina vadelmia itselleni. Vielä voisi vadelmia hakea, mutta pakastin täyttyi, enää sinne ei mahdu rasiaakaan. Mustikoita riittäisi metsässä, mutta aika ei riitä ja poimintakuntokin on vähän koetuksella (kykkiminen vaivaa selkää), annako jo periksi laiskuudelle? Veljeni soittaa/laulaa/tekee musiikkia josta en tiedä oikeastaan mitään, eikä tuo tyyli oikeastaan kuulu omiin suosikkeihini (olen …
Mustikkametsässä kykkimisen sijasta kävinkin tänään poimimassa hiukan vadelmia – vaikka oikeastaan ei pitänyt tänään hakea mitään marjoja.
Tänään kerkisin viimeinkin mustikkametsään. Vähän siellä suorastaan sormia paleli, kun kävi kova tuuli jostakin idän, koillisen suunnalta, välillä nähtävästikin jopa pohjoisesta.
Pääsin tänään keittelemään ensimmäisen erän mansikkahilloa oman maan marjoista. Ja miten se aina meneekin niin, lopuksi hillokeitos kuohahti kuumalle liedelle. Siivottavaa riittää. Mansikat ovat pieniä ja kuivikkaita, lisäksi mansikan kannan alla marjaan käytävän kaivanut toukka asustaa melkein jokaisessa mansikassa, joten perkaamisen jälkeen huvenneesta marjamäärästä ei kovin suurta hillovarastoa taida saa kertymään. Hyvä niin, koska viime …
On päiviä ja päiviä. Tänään kaikki sujui kivasti, alkoi tuntua jopa että osaan jo työni. Pari päivää taakse päin muistellessa tuntuma oli vähän päinvastainen, mietin jo että opinkohan ikinä! Toisaalta: vaihtelu pitää mielenkiinnon yllä, eikä mikään myöskään pääse muuttumaan itsestäänselvyydeksi.