Huonoa onnea: vapaapäivä, joten tänään piti mennä mustikkametsään ahkeroimaan… Sateisessa metsässä ei kokemukseni mukaan ole kovinkaan miellyttävää poimia mustikoita, joten jäänee marjastusreissu tekemättä tältä päivältä.
Lue kokonaan
Eilen Tilkkutiina poseerasi kieppumalla jaloissani, mutta yllätäen Kinuskikin intoutui vähän kellistymään maahan ja nauttimaan lämpimästä iltapäivästä.
Lue kokonaan
Pääsin tänään keittelemään ensimmäisen erän mansikkahilloa oman maan marjoista. Ja miten se aina meneekin niin, lopuksi hillokeitos kuohahti kuumalle liedelle. Siivottavaa riittää. Mansikat ovat pieniä ja kuivikkaita, lisäksi mansikan kannan alla marjaan käytävän kaivanut toukka asustaa melkein jokaisessa mansikassa, joten perkaamisen jälkeen huvenneesta marjamäärästä ei kovin suurta hillovarastoa taida saa kertymään. Hyvä niin, koska viime …
Lue kokonaan
On päiviä ja päiviä. Tänään kaikki sujui kivasti, alkoi tuntua jopa että osaan jo työni. Pari päivää taakse päin muistellessa tuntuma oli vähän päinvastainen, mietin jo että opinkohan ikinä! Toisaalta: vaihtelu pitää mielenkiinnon yllä, eikä mikään myöskään pääse muuttumaan itsestäänselvyydeksi.
Lue kokonaan
Vaikka Warda ry:n syksyn tapahtumatiedot täydentyvät vielä, sain illalla julkaistua jo hiukan ennakkotietoja tulevasta: www.warda.fi
Lue kokonaan
Tilkkutiina on alkanut suorastaan esiintyä minulle, kun olen ulkona kameran kanssa. Se laskeutuu maahan makaamaan ja kiepauttaa itsensä selän kautta kyljeltä toiselle – ihan selvä naurunvirne naamallaan! Hassu tyttö! <3
Lue kokonaan
Mustikat olivat kuulemma kypsyneet ja pakkohan sitten oli heti päästä metsään tutkimaan tilanne. Niinpä sain tänään herkutella omilla mansikoilla ja vastapoimituilla mustikoilla, nam nam!
Lue kokonaan
Tänään tanssiesityksemme (”Iinat”) Purpureilla Kiikoisten seurantalolla klo 20:00-20:10 ja 20:20-20:30. Vielä kun keksisi mitä pukisi päälleen illan esityksiin!
Lue kokonaan