Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Kuvia

Pakkasaamun kimallus

25.11.2013, tanssija

Yön jäljiltä maailma oli vielä kuurassa pitkälle päivään, oikeastaan ihan koko päivänkin. Kerkisin aamulla napsia muutamia kuvia:

Lue kokonaan

Käsityöt

Villapaita etenee…

24.11.2013, tanssija

Hyvä hyvä, tänään sain villapaitatyömaata eteen päin siten, että yläosa on valmis (ja sopiva!). Seuraavaksi aloitan helmaosan kaitaleita. Lanka on nopeaa neulottavaa paksuilla puikoilla. Kerrankin on tosi kivaa neuloa, vaikka virkkaaminen tuntuu yleensä helpommalta. 🙂

Lue kokonaan

Kuvia

Marraskuista rauhaa

20.11.2013, tanssija

Yöllä oli ollut pakkasta ja vielä puolen päivän jälkeen maa oli paikoitellen kuurassa, oksissa kimalteli pisaroita.

Lue kokonaan

Käsityöt

Lankaa ja helmiä

17.11.2013, tanssija

Jälleen tein käsityötarvikehankintoja, ostin langat villapaitaa varten ja pikkuisia helmiä helmikirjontatyötä varten. Kunhan ehtisi jotakin tekemään…

Lue kokonaan

Yleinen

Ennakkojoulua

14.11.2013, tanssija

Tänä vuonna jouluherkut ovat hiipineet puoliksi huomaamatta arkeen mukaan jo hyvissä ajoin. On tullut ostettua jo parikin erilaista ”mehuglögiä”, syötyä rasiallinen suklaakonvehteja, sekä tänään tehtyä ensimmäiset joulutortut valmistaikinasta ja lankesin kaupassa sopivasti leivän päälle soveltuvan joulukinkkuleikkeleen houkutukseen… Vielä en sentään ole viritellyt valosarjoja paikoilleen, enkä tunnelmoinut kynttilöillä. Puulämmityskausikin on vasta aivan aluillaan. – Joulukilot sen …

Lue kokonaan

Kuvia

Koekuva

10.11.2013, tanssija

Kokeilin omakuvausta tablettitietokoneella, ei mikään helppo tehtävä! Huoneessa oli melko hämärää, tähtääminen on vaikeaa, joten kuvat olivat epäteräviä. En ole otoksessa mitenkään edustavimmillani, päin vastoin (oli sillä rajalla kehtasinko tämmöisen räpsäyksen laittaa näkyville…)! Tämä kuitenkin onnistui parhaiten näistä kokeiluista, vaikkakin Kinuski on siinä vähän tärähtäneemmän näköinen. 😀

Lue kokonaan

Käsityöt

Nopeasti valmistuva kaulakoru

10.11.2013, tanssija

Pujotin hopeanväriseen ”ompelulankaan” eri värisiä ja muotoisia helmiä, jonka jälkeen virkkasin langasta ketjusilmukoita, sijoitaen helmet noin neljän silmukan välein. Näin syntyi pikaisesti ihan kivan näköinen kaulakoru.

Lue kokonaan

Kuvia

Syyssävyjä lokakuulta

07.11.2013, tanssija

Tässä muutama kuva lokakuun puolivälistä, eli vähän viiveellä… Nyt syksyn värit ovat jo karisseet maahan, eikä pakkasaamujakaan ole ollut montaa viime viikkoina.

Lue kokonaan

Käsityöt

Ei se sittenkään mennyt kuin Strömsössä…

06.11.2013, tanssija

Kunnianhimoisena ajattelin valmistaa neuletyönä, tuosta vain käden käänteessä kätevästi, näpsäkän suojapussukan tablettitietokoneelle. Suunnittelussa sattui jonkin sortin moka ja lopputuloksesta tuli siten aika nolo… Virkkaaminen olisi ollut paljon helpompaa! Lankana Novita Kaste (puuvillaa) ja sisäpuolella vuoritus lakanakankaasta, puunapit.

Lue kokonaan

Tanssista

Tanssielämää lokakuussa

24.10.2013, tanssija

Lauantaina 12.10. Warda ry juhlisti 10-vuotista taivaltaan tanssipäivän merkeissä. Vierailevana opettajana oli Suvi Tuominen, joka piti päivällä hyvän tanssikurssin,  ja illalla ravintola Liekorannassa järjestetyssä itämaisessa illassa oli esiintyjiä Tampereelta, Sastamalasta ja tähtivieraana Suvi Tuominen. Oli oikein mukava ja antoisa päivä. 🙂 Huomenna ”Iinat” -duo lähtee esiintymään Poriin, näytökseen jossa on vieraileva esiintyjä/opettaja Devi Mamak ihan …

Lue kokonaan

Käsityöt

Pieni virkattu laukku

05.10.2013, tanssija

Pieni työ, mutta aikaa sen valmiiksi saamiseen kului paljon. Nyt se lopulta valmistui, olisi valmistunut jo pari viikkoa aiemmin, ellen olisi lisäksi virkannut pussukan kokoon nähden liian massiivista olkahihnaa… Kun hihna ei tuntunut soveltuvan kokonaisuuteen, tein olkahihnan siten kuin olin alunperin suunnitellutkin – siihen kului aikaa kymmenisen minuuttia! Laukku on kooltaan noin 18 x 18 …

Lue kokonaan

Käsityöt

Virkkausideoita

16.09.2013, tanssija

Pieni (kesä-)pussukkalaukku on vielä vähäsen keskeneräisenä, mutta haaveet kiertelevät jo talvimekossa. Lankesin hankkimaan jonkinlaista mekkoa varten jo langatkin, kunhan vain ehtisin jossain väleissä aloittaa sen ja tekemään jotenkin kohtuullisessa aikataulussa valmiiksikin – vaikkapa jouluksi. No, ehkä joulu on hieman liian yltiöpositiivinen tavoite kuitenkin… Isohkolla koukulla työn pitäisi edetä kuitenkin aika mukavaan tahtiin.

Lue kokonaan

Kuvia

Kesäretki

28.08.2013, tanssija