Lainaa.com

Tanssista

Näytösten kevät

23.02.2013, tanssija

Eilen huomasin, että hupsista vaan, tänä keväänä saattaa olla edessä peräti kolme tai neljä sellaista tanssinäytöstä, joissa olisi tarkoitus esiintyä… Hyvä, kiva – kunhan vielä jotenkin saisin omat kurssilaiseni houkuteltua esiintymään! Jospa saisin ryhmän edes yhteen niistä näytöksistä…

Se yksi oma soolotanssinikin on edelleen vasta ideana mielessä, kiire tulee/tuli, kuten jo syksyllä vähän aavistelin. Sentään musiikki on ollut valittuna jo kuukausia, ja tarvittava tanssivälinekin melkein valmiina, tosin aika pahasti kaiken tämän viime aikojen sarjakuvahullutuksen ja virkkausvillityksen jalkoihin jääneenä. …Koreografia siis puuttuu edelleen.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *