Lainaa.com

Yleinen

Loppiaisen mietteitä

06.01.2013, tanssija

Ehkä minulle on tapahtumassa jotain, erakoituminen tai eristäytyminen. Pitkään aikaan en ole ollut niin paljon yksin kuin mitä olin syksyn aikana ja vuoden huipennuksena varsinkin  joulukuussa. Sosiaalinen elämä on kaventunut pääasiassa Facebookiin ja olen jotenkin luovuttanut ihmisten kanssa. Ei se johdu niinkään muista ihmisistä, vaan siitä että itse en enää tunne olevani mitään, kun elämässä ei oikeastaan tapahdu mitään, niin ei ole mitään mistä puhua ja silloin ”minulle kuuluu pelkkää hyvää” -teeskentely tuntuu pahalta.

Sitten olen vielä kiukkuinen tosikkokin: ei ollut tarkoitus enää kajota tähän, mutta sen verran, että en nyt ihan tarkoittanut sitä mitä kirjoitin maailman suloisimmasta. Anteeksi! Enhän minä myöskään oikeasti pysty mitään muita miehiä ajattelemaan, enkä etsimään ja roikun maailman suloisimpaan liittyvissä unelmissani vielä todennäköisesti vuosia, tapahtuipa asian suhteen mitään tai ei.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *