Aattoiltana pääsin taas metsän keskelle ihanaan, hämyisän viihtyisään ”saunatontun” saunaan. Uskaltauduin jopa melkein lumihankeen, en sentään rohjennut heittäytyä kieriskelemään lumessa, mutta viskelin hiukan ja useampaankin eri kertaan karheaa, hahtuvaista kidetähtilunta päälleni. Upeaa!
Illalla kävin vielä äidin ja toisen siskoni kanssa kirkossa, jossa tilaisuus painottui musiikin kuunteluun. Ajatukset tosin velloivat suorastaan häiritsevissä määrin huonossa omatunnossa maailman suloisimpaan liittyen, niin että en ihan täysin pystynyt nauttimaan hetkessä olemisesta, vaikka kirkko oli tunnelmallisen hämärä ja musiikki kaunista.
Yöllä nukkuessani tiedostin hyvin kirkkaasti yhtäkkiä että tämähän onkin unta ja koska nukun ja tajuan tämän olevan unta, se on varmastikin sellaista ”selkounta” ja siten voisin tehdä sinä unessa mitä vain haluan. Voisin lentää! En kylläkään päässyt lentoon, vaikkakin irtosin maasta. Olin unessa sillä hetkellä entisen mummolan ulkoportailla ja kohosin siitä aika hitaasti leijuen pari metriä suoraan ylöspäin, hämähäkinseittisen muodostelman läpi ja näin jotain kuin kengännauhoja tai jotain muita ”pitkiä ohuita” siinä yläpuolella. Sain päähäni että lähdenpä maailman suloisimman luona käymään, mutta siinä samassa havahduinkin hereille ja ehkä juuri siksi tuo erikoinen unenpätkä jäi niin elävänä mieleen.