Taisipa tänään olla kevään lämpimin päivä ja illalla kohdalle osui myös kevään ensimmäinen pieni ukkosenilma.
Tanssiharjoituksissa käydessäni jaksoinkin odotuksiani paremmin, viime päivinä kertyneestä univelasta huolimatta. Paikallinen asukasyhdistys piti myyjäisiään samassa rakennukessa, joten tauon aikana tuli käytyä nauttimassa edulliseen hintaan maukasta turkkilaista kotiruokaa.
Kotiin päästyäni aioin hiukan kuoputella kukkamaita, mutta se jäi jälleen pelkäksi aikeeksi. Rikkaruohot ovat viikonlopun aikana rehottaneet jo niin muhkeaan kokoon, että taistelu pihan herruudesta alkaa olla hävittynä nyt jo alkuvaiheessaan… No – onhan sitten ainakin voimallista viherrystä joka puolella. 😀