Lainaa.com

Kissat

Pikkuapulainen

18.02.2013, tanssija

Eilen ilalla ja yöllä oli tullut jonkin verran uutta lunta. Lumitöiden lomassa napsin kuvia kun aurinko koitti hiukan pilkistää. Tilkkutiina tuli pihalle myös…

Tilkkutiina keksi hauskan piilopaikan lumikolan alta, sillä aikaa kun häärin kameran kanssa pitkin pihaa. Ihme että uskalsi noin liki lumikolaa, yleensä se on pelännyt koko kapistusta niin että on pitänyt siihen tarkkaan tietyn vähimmäisvälimatkan.

Ennen kuin sain toista piileskelykuvaa otettua, se jo kimmahtikin vauhdikkaaseen juoksuun.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *