Formula 1 VPN-Suomi

Kuvia

Hetket ennen lumipilvien saapumista

23.01.2013, tanssija

Iltapäivällä ehdin hieman kuvailemaan, kun oli ollut hohtavan upea aamu ja aamupäivä. Ja tietysti sitten pilvet valtasivat taivaan, kun koitin ehättää saada päivän kauneuden tallennettua Vammaskosken sillan ympäristössä…

Kotimaisemissakin oli kaunista.

Koiranputken piirtämä kaari lumessa.

Karhunputki oli saanut koristeekseen vaalean höyhenen.

Ruusunmarjat kuurapuvussaan.

Korren kylmä höyhenpuku.

Vielä aurinko paistoi, kun ehdin Koskipuistoon.

Koskipuistosta Marttilankadun suuntaan.

Taivaalla oli hauskat pilvikuviot, hohtavaa kuuraa puissa.

Vammaskosken silta.

Sillalta Rautaveden suuntaan.

Sillalta Rautaveden suuntaan tämäkin, hauska pilvikuvio tässäkin.

Rannan koivuja Liekoveden suuntaan.

Kun aurinko oli jo peittynyt pilviin. Ruusupensas rannalla.

Penkki rannalla.

Pieni kevyen liikenteen silta pappilan suuntaan.

Näkymä sillan alitse Rautaveden suuntaan.

Kotiin palattuani oli jo alkanut hämärtää ja sadella lunta. Kiteitä kuvattuani otin vielä tämän kuvan kuusen kuurasta ja kiteistä.

Sekä kukkamaan korsista.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *