Tanssitunnit jatkuvat joulutauon jälkeen ja olen ollut jo muutaman päivän ajan yllättävänkin kovan jännittämisen vallassa. Tänään se tietystikin on vielä voimakkaampaa, niin että keskittyminen oikeastaan mihinkään on vaikeaa. Tiedän tietysti, että kun tämän illan – tämän vuoden ensimmäiset – tunnit ovat ohitse, ihmettelen mitä ihmettä oikein jännitinkään!
Innostuneella testausmielellä odotan kun pääsen testaamaan uusia ”hartioiden-” ja pohkeidenlämmittimiäni. Salit eivät todennäköisesti ole kuitenkaan kovin vilposia näillä säillä. Kovilla pakkasilla onkin jo eri tilanne.
Tanssiin liittyvää vielä: TV2:lla alkaa jossain vaiheessa kevättä kanavan oma tanssiohjelma, ”Pakko tanssia”. Nyt kun tiedän että mukaan on lähtemässä yllättävänkin paljon itämaisen tanssijoita, ohjelmasta tulee minulle ”pakko katsoa”. 🙂 Toivottavasti itämainen tanssi etnisenä tanssina kuitenkin menestyy loistavasti siellä ”virallisten” tanssilajien joukossa. Toiveena on, että ohjelman satona tulisi myöskin pilvin pimein uusia, lajista tosissaan kiinnostuneita itämaisen tanssin harrastajia. Toivottavasti myös muiden etnisten tanssien taitajat ovat intoutuneet lähtemään sankoin joukoin ohjelmaan mukaan.