Lainaa.com

Käsityöt

Ei mitään valmista

18.12.2012, tanssija

Tänäänkin puuhailin sentään hiukan käsityöprojektieni kimpussa. Mitään valmista ei kuitenkaan tältä päivältä putkahtanut. Tosin ”hihatin” alkaa kohta olla neuleosuudeltaan valmiina, sitten virkkaan siihen vielä reunapitsit.

Ompeluksista useimmat ovat edelleen vaiheessa, saumuriin en vielä ole koskenut uudelleen sen epätoivoisen langoitustaistelun jälkeen. Ompelin toisella koneella tanssivälineen saumoja ja päärmeitä – tuntui kuin ilmaa olisi ommellut, kun materiaali on varsin ohkaista. No ehkäpä siitä onkin tulossa eräänlainen ”keisarin uudet vaatteet” -tanssiväline, koska materiaali tuntui kangaspakalla ollessaan jotenkin hieman vahvemmalta, itsekseen se onkin kuin kevyt henkäys… Eipä sillä tosin muuten ole väliä, kuin jos se on niin ohutta että ei edes kunnolla näy näyttämön tummataustaisissa olosuhteissa. Sitten on keksittävä siihen vielä jotain koristelua, että saan sillä juuri sen toivomani vaikutelman aikaan.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *