Kylmä aamu on ollut tänäänkin, oli vaikeaa nousta lämpimien peittojen alta. Myöhään illalla ulkona oli -21 astetta, nyt on sentään enää ”vain” -17… Ja talossa sisälämpötila on +17 astetta, ei kun lämmittämään!
Onneksi sentään on kauniin aurinkoinen ja valoisa sää. Jospa pääsisin jo kohta puoliin ompeluksien kimppuun – mutta miten ihmeessä tarkenen luopua yöasusta fleecehousuineen ja lämpimän pörröisestä aamutakista ja mennä suihkuun? Hrrrrrrr…..
Kiitos Niittyleinikki! <3 kauniisti sanottu. Kiitos!
Tämä syksy on ollut jotenkin jonkinlaista "luopumisen aikaa", ainakin suurista haaveista luopumista. Mutta tietenkin uusia tulee tilalle… Ja perjantain jälkeen, kun monta viikkoa odotettu "huippukokemus" on ohitse, eikä oikeastaan mitään uutta odotettavaa juuri nyt (paitsi joulu tietysti), se jotenkin veti mielen pohjamutiin.
Halusin niin kovasti kiertää kertomassa koululuokille koulukiusaamisen vaikutuksista, mutta se ei sitten toteutunutkaan. En vastannut sitä stereotyyppistä MLL:n kouluttajan ihannekuvaa mitä minulta odotettiin (kun typeränä kuvittelin että kokemuksillani olisi ollut jonkinlaista arvoa, enemmän kuin työelämän täydellisyyden vaatimuksilla ja myös jotenkin hölmösti kuvittelin vapaaehtoisjärjestön olevan muita työnantajia suvaitsevaisempi). Hylkäämiskokemus tuollaisessa itselle tärkeässä asiassa otti itsetunnon päälle erittäin paljon. Niin että nyt kokoan itseäni jonkin aikaa takaisin jonkinlaiseen puoliehjään kerämykkyrään… Pitää yrittää keksiä jotain muuta.
Hei! Palautteena edelliseen viestiisi. Nosta leukasi, katso kuinka kauniisti aurinko paistaa. Älä epäile itseäsi, anna kamerasi laulaa. Sulla on silmää poimia ympäriltäsi tarkkoja yksityiskohtia. Sinun silmiesi kautta katsottuna maailma näyttää paljon kauniimmalta kuin itse itsellesi pystyt myöntämäänkään. Ota siis lisää kuvia ja laita niitä näkyviin meidän kaikkien iloksi.
Minä käyn aina silloin tällöin tässä blogissa katsomassa juuri näitä valokuvia ja toivomassa, että jaksaisit uskoa itseesi ja siihen, että maailmassa on hyvääkin. Epätoivo ja masennus ovat sellaisia, että se väijyvät aina kulman takana odottamassa sopivaa tilaisuutta upottaa otolliset miettijät verkkoonsa. (Ovat siis vanhoja tuttujani…) Mutta sellaisten päivien jälkeen tulee aina parempia. Katso nytkin, kaikkien n’äiden harmaiden päivien jälkeen aurinko on jälleen alkanut paistaa. Näytä sen paisteen jäljet meille kamerallasi.
Ja koulukiusatun itsetunto on sellaista mosaiikkia, että sitä takertuu aina toisten antamaan palautteeseen. Jos se luontokuvaaja ei anna lisää palautetta, hänellä on todennäköisesti jotakin muuta tekemistä, kommentoimattomuus ei siis ole mitenkään sinuun liittyvää. Ja vaikka minä en kommentoisi enää lisää elämääsi, se ei johdu sinusta vaan minun omista tuskistani. Mutta juuri nyt aurinko sulattaa pisaroita oksankärkeen, vaikka on 20 astetta pakkasta. Eikö ole uskomattoman kaunista? Löydä siis jaksaminen ja voima omasta itsestäsi! Teippaa (kuvainnollisesti) suupielet ylöspäin ja muista, sinä olet arvokas ihminen, sinulla on kyky nähdä sellaista, mitä moni muu ei näe! Anna itsellesi tilaisuus rakastaa itseäsi. Ei kannata elää palautteelle vaan kannattaa elää itselleen. Elämä on liian lyhyt, aurinko laskee ennen kuin huomaammekaan. Joten nosta siis leukasi! Kannustava halaus virtuaalisesti!