Eilen lähdin ajamaan Tamperetta kohti juuri kun lumituisku saapui iltapäivällä. Kun lunta ei ollut vielä kertynyt paljoa maastoon, tiellä tuuli tanssitti kevyttä lumiharsoa hypnoottisen pyörteilevänä aallokkonäkymänä, johon silmäni tarttuivat niin että huomiokyky oli vähällä hieman lipsua auton ajamisesta lumen liikkeiden ihailuun. Matka sujui hyvin kuitenkin.
Mikä oivallinen onni, olin tilannut Tuure Kilpeläisen ja Kaihon Karavaanin CD-levyn ”Valon pisaroita” niin että se saapui perille parahiksi juuri eilen. Niinpä levy on soinut lähes tauotta kotona, autossa ja siskoni luona ollessani… Illalla Tuure Kilpeläinen orkesterinsa kanssa esiintyi Klubilla Tampereella, aivan mahtava tunnelma ja meininki! Erittäin valovoimainen esiintyjä ja silti kuitenkin samalla vaatimatonkin, sekä soittajat oikein hyviä. Tästä taisi herätä vastaavanlainen hullutus, kuin Lauri Tähkä & Elonkerkuusta aikoinaan (silloin marraskuussa 2006).
Tässä yksi suosikkikappaleeni, Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani, Rakkaudella on nälkä:
Käväisin myös tallilla jälleen. Harjasin lumipyryssä osittaisen jääpeitteen saanutta heppaa… Islanninhevosille kasvaa kylmäpihatto-olosuhteissa valtavan paksu talviturkki ja varmaankin niillä on myös jonkin sortin ihonalaisrasvakerros, jotta pärjäävät hyvin Suomenkin talvioloissa. Eli niillä ajanvietto tallikarsinassa olisi ollut mahdollista, mutta mieluummin hevoset olivat torkkuneet ulkona noin -10 asteen pakkasessa, hyytävässä tuulessa ja tuiskaavassa lumisateessa. Ratsastuksen jälkeen ne laitettiin loimitettuina talliin lepäilemään.
Paluumatkalla lunta lensi tiellä jo huomattavasti enemmän ja maassa on lunta jo ainakin 10-15 cm.
Hups, ilmaisin näköjään taas ajatuksiani epäselvästi: tarkoitin siis että Kilpeläisellä on silti luonne luonnollisen vaatimaton, vaikka karismaa riittää vaikka muillekin jaettavaksi. 🙂