Lainaa.com

Arkisto marraskuu 2013

Käsityöt

Eipäs, juupas…

29.11.2013, tanssija

Puseron neulominen edistyi hyvässä tahdissa, kunnes olin onnistunut tekemään toisesta helmakaitaleesta liian kapean… Ja siinä vaiheessa kaitale näytti myös liian lyhyeltä. No. Eikun purkamaan… Ja sen jälkeen kun jatkoin neulomista, totesin että MITÄMITÄ – eipä se oikeasti ollutkaan ollut liian lyhyt! Turha purkaminen melkein alkuun asti siis… Eipä muuta kuin uudestaan sitten vaan. Onneksi neule …

Kuvia

Jään ensikosketus

27.11.2013, tanssija

Jälleen pakkasta ja kiteisiä näkymiä…

Kuvia

Pakkasaamun kimallus

25.11.2013, tanssija

Yön jäljiltä maailma oli vielä kuurassa pitkälle päivään, oikeastaan ihan koko päivänkin. Kerkisin aamulla napsia muutamia kuvia:

Käsityöt

Villapaita etenee…

24.11.2013, tanssija

Hyvä hyvä, tänään sain villapaitatyömaata eteen päin siten, että yläosa on valmis (ja sopiva!). Seuraavaksi aloitan helmaosan kaitaleita. Lanka on nopeaa neulottavaa paksuilla puikoilla. Kerrankin on tosi kivaa neuloa, vaikka virkkaaminen tuntuu yleensä helpommalta. 🙂

Kuvia

Marraskuista rauhaa

20.11.2013, tanssija

Yöllä oli ollut pakkasta ja vielä puolen päivän jälkeen maa oli paikoitellen kuurassa, oksissa kimalteli pisaroita.

Käsityöt

Lankaa ja helmiä

17.11.2013, tanssija

Jälleen tein käsityötarvikehankintoja, ostin langat villapaitaa varten ja pikkuisia helmiä helmikirjontatyötä varten. Kunhan ehtisi jotakin tekemään…

Yleinen

Ennakkojoulua

14.11.2013, tanssija

Tänä vuonna jouluherkut ovat hiipineet puoliksi huomaamatta arkeen mukaan jo hyvissä ajoin. On tullut ostettua jo parikin erilaista ”mehuglögiä”, syötyä rasiallinen suklaakonvehteja, sekä tänään tehtyä ensimmäiset joulutortut valmistaikinasta ja lankesin kaupassa sopivasti leivän päälle soveltuvan joulukinkkuleikkeleen houkutukseen… Vielä en sentään ole viritellyt valosarjoja paikoilleen, enkä tunnelmoinut kynttilöillä. Puulämmityskausikin on vasta aivan aluillaan. – Joulukilot sen …

Kuvia

Koekuva

10.11.2013, tanssija

Kokeilin omakuvausta tablettitietokoneella, ei mikään helppo tehtävä! Huoneessa oli melko hämärää, tähtääminen on vaikeaa, joten kuvat olivat epäteräviä. En ole otoksessa mitenkään edustavimmillani, päin vastoin (oli sillä rajalla kehtasinko tämmöisen räpsäyksen laittaa näkyville…)! Tämä kuitenkin onnistui parhaiten näistä kokeiluista, vaikkakin Kinuski on siinä vähän tärähtäneemmän näköinen. 😀

Käsityöt

Nopeasti valmistuva kaulakoru

10.11.2013, tanssija

Pujotin hopeanväriseen ”ompelulankaan” eri värisiä ja muotoisia helmiä, jonka jälkeen virkkasin langasta ketjusilmukoita, sijoitaen helmet noin neljän silmukan välein. Näin syntyi pikaisesti ihan kivan näköinen kaulakoru.

Kuvia

Syyssävyjä lokakuulta

07.11.2013, tanssija

Tässä muutama kuva lokakuun puolivälistä, eli vähän viiveellä… Nyt syksyn värit ovat jo karisseet maahan, eikä pakkasaamujakaan ole ollut montaa viime viikkoina.

Käsityöt

Ei se sittenkään mennyt kuin Strömsössä…

06.11.2013, tanssija

Kunnianhimoisena ajattelin valmistaa neuletyönä, tuosta vain käden käänteessä kätevästi, näpsäkän suojapussukan tablettitietokoneelle. Suunnittelussa sattui jonkin sortin moka ja lopputuloksesta tuli siten aika nolo… Virkkaaminen olisi ollut paljon helpompaa! Lankana Novita Kaste (puuvillaa) ja sisäpuolella vuoritus lakanakankaasta, puunapit.