Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Arkisto huhtikuu 2013

Tanssista

Jälleen tanssinäytöksessä

29.04.2013, tanssija

Sastamalan opiston Suuri tanssinäytös oli tänään ja ihan kivasti tuntuivat omat esitykseni menneen. Tekniikkaryhmän tanssi sujui mielestäni hyvin, sen mitä omalta keskittymiseltäni ehdin muita seurata. Duo Tiinan kanssa onnistui jo kuin vanhalla rutiinilla. Hauskaahan siellä oli, alusta loppuun. Valitettavasti tässäkään näytöksessä en nähnyt kaikkia muiden tanssijoiden esityksiä. Musiikki vain aiheutti vähän ongelmia, mutta onneksi se …

Tanssista

Pakkahuone valloitettu

28.04.2013, tanssija

Tämän päivän näytöskokemus oli hauska ja onnistunut. Hermoilin vähän sitä miten osaan tuon tanssin ja mitä töppäilisin. Kenraalissa olinkin epävarma ja suoritukseni oli siksi vähän haparoiva aika ajoin, vaikka lopulta silti pahimmitta virheittä selvisinkin. Itse näytöksessä tanssi tuntui kuitenkin menevän ihan hyvin, yleisökin intoutui taputtamaan ryhmämme esityksen mukana. Sen verran mitä ehdin nähdä muiden esityksiä, …

Yleinen

Harvennusta

27.04.2013, tanssija

Intouduin illalla pihapuuhiin ja etenkin selvittämään keskellä pihaa olevaa puurykelmää, joka oli päässyt hieman ryteikköiseksi. Innostuin oksien harvennuksesta niin, että oli vähällä että noiden puiden oivallinen näkösuojavaikutus mökkinaapurin suuntaan olisi heikentynyt. Muutoin tämä viikonloppu ei ole ollut niin mukava, sillä kesänaapurit pesiytyivät jälleen mökkikopperoonsa ja viime syksynä hankittu koiranpentu on nyt näköjään kasvanut täysikasvuiseksi, isohkoksi …

Tanssista

Uusi tanssi valmiina

26.04.2013, tanssija

Jo muutaman viikon ajan tekeleenä ollut tanssi alkaa saada lopullisen muotonsa, tänään löin sarjojen liikkeet lukkoon tekemällä tanssista ”koreografiapaperin”. Hyvin yksinkertainen tanssi on tämäkin, mutta ehtiipä senkin sarjoja vääntäessä kiire yllättää. Luulenpa että siitä tuli kuitenkin ihan kiva ”kesätanssi”. Se on fuusiotanssi jossa on pikkuinen ripaus salsaa mukana.

Tanssista

Taas tanssinäytökset lähestymässä

25.04.2013, tanssija

Viikko on mennyt vauhdilla ja kohta ovat edessä seuraavat tanssinäytökset. Hassua miten mahdottomiksi unelmiksi luultavat asiat joskus toteutuvat, hieman eri muodossa kuin ajatuksissa, mutta kuitenkin. Marraskuussa 2006 kävin ensi kerran Tampereella Pakkahuoneella, Lauri Tähkää & Elonkerjuuta katsomassa. Jostain syystä silloin mieleni täytti huumaavana ajatus, että oi kun pääsisinkin joskus jotenkin tanssimaan tuolle esiintymislavalle! Unohdin haaveen …

Kuvia

Tuulisena kevätpäivänä

24.04.2013, tanssija

Päivällä paisteli aurinko, vaikka pienet pilvet välillä varjostivat maisemaa. Harmittavaisen kova tuuli välillä vähän haittasi kuvaamista.

Tanssista

Tanssinäytöksistä

23.04.2013, tanssija

Kuvia lauantailta ja sunnuntailta:

Yleinen

Ilon vimmassa

23.04.2013, tanssija

Uusi ammatti on nyt askeleen verran lähempänä, sillä eilen sain tietää että olin selvittänyt kokeet hyväksytysti. Riemuani purin auton pesuun, kyllä nyt kiiltää! Tanssirikkaan näytösviikonlopun jälkeen olin eilisiltaisella tanssitunnillani jotenkin ihan tanssin huumassa, oli ainakin omasta mielestäni kiva tunti.

Kuvia

Keväisen päivän löytöjä

21.04.2013, tanssija

Aurinko paisteli tänäänkin, ennen tanssinäytökseen lähtöä ehdin tehdä pienen kamerakierroksen pihalla.

Yleinen

Kissanhetkiä

21.04.2013, tanssija

Tanssista

Näytös takana

21.04.2013, tanssija

Tämänpäiväinen näytös meni jo ”rutiinilla”, eikä siksi jännittänytkään kauheasti. Löysin varastoistani täysin unohtuneen hameen, joka soveltui tuohon mustalaistanssiin oivallisesti. Tanssikin sujui kai ihan hyvin.

Tanssista

Näytöksestä näytökseen

21.04.2013, tanssija

Eilen oli mukava päivä Mihrimahin harrastajanäytöksessä. Olin siellä samalla myös talkoolaisena, hoidin CD-soitinta osassa kenraaliharjoituksesta ja itse näytöksessä, väliajan jälkeisessä osiossa. Sain myös hyvää palautetta tanssistamme, sekä itse tekemästäni turkoosista tanssipuvusta. Tänään on vuorossa Tanssin tatsia -näytös Sylvään koulun auditoriossa. Pitäisi vaan ensin keksiä, että mitä ihmettä laitan päälleni esitykseemme! Pitääpä sukeltaa penkomaan tanssivaatevarastoja…

Tanssista

Jännittävää…

20.04.2013, tanssija

Tänään on kevätnäytössuman ensimmäinen koetos, Mihrimahin harrastajanäytös Hervannassa, Cinolassa. Esitän siellä yhdessä Tiina Mannelinin kanssa oman koreografiani, jota en ole esittänyt vielä aiemmin, vaikka tuota tanssia on jauhettu tunneillani jo viime keväästä alkaen. Pitäisi olla mielessä, saapa nähdä mitä esiintymistilanne vaikuttaa – yleensä niin että ihan tuttukin kohta voi vaipua täydelliseen unohdukseen, tai vaihtoehtoisesti niin …

Kuvia

Kuplien kimmellystä

19.04.2013, tanssija

Vanhassa muurinpadassa jääkimpaleeksi jähmettynyt vesi oli alkanut sulaa ja löysin sen pinnoilta mielenkiintoista kuvattavaa…