Formula 1 VPN-Suomi

Arkisto helmikuu 2013

Käsityöt

Nihkeää edistystä

28.02.2013, tanssija

Sainpa tänään sentään neulottua valmiiksi toisen osan siitä yhdestä käsityöstä. Viimeistely melkeinpä enää tekemättä. Tai no, vähän virkkausta myös… Tanssivälineestäkin vain viimeiset silaukset vielä puuttuvat. Että vähän jotain…

Kissat

Kissa tiesi olevansa luvattomilla teillä…

27.02.2013, tanssija

Tilkkutiina kipaisi omenapuuta tukevan laudan päälle. Ilme kertoi omaa kieltään siitä että karvapalleron tiedossa oli aivan selkeästi kyseisen ja kyseenalaisen toimenpiteensä luvattomuus…

Kuvia

Kuuraa, pisaroita

27.02.2013, tanssija

Aamulla oli jälleen hiukan sumua, kuuraakin tilkkasen verran. Kun aurinko lopulta sai voimaa säteisiinsä, kuura suli vauhdilla kimaltaviksi pisaroiksi (ja nyt on jo ollut pilvistä jonkin aikaa).

Kuvia

Kun on vilkas mielikuvitus…

26.02.2013, tanssija

Niin näkee pilvissäkin kaikenlaisia kuvitelmahahmoja…

Yleinen

Liikenne on riskipeliä

25.02.2013, tanssija

Satakunnassa oli jo viime viikolla talviloma, joten tänään oli siten tämän viikon ainoa tanssitunti. Olikin oikein kivaa ja mukavaa. Ajokeli sen sijaan ei ollut niinkään mukava, erityisesti siksi että eilen illalla huomasin toisen lähivalon pimentyneen ja unohdin sen tietysti päivällä, jolloin lampun olisi voinut vaihtaa. Niinpä sitten jouduin taivaltamaan siinä kauheassa sumussa vain toisella lähivalolla, …

Kuvia

Aurinkoista talvilomaviikon iltapäivää

25.02.2013, tanssija

Aamupäivällä oli jonkinlaista sumua ja harmautta, vaikka yöllä oli muodostunut kuuraa puihin. Asioille lähtiessäni otin kameran mukaan ja kiertelin hiukan kosken rannoilla, kun aurinko paistoi niin iloisesti ja keväisen kirkkaasti. Kuuraa rapisi alas oksistoista, lisäksi oli kaunista sinertävää auteretta ilmassa.

Yleinen

Arkinen sunnuntai

24.02.2013, tanssija

Välipäivä virkkauksesta. Kävin tanssiharjoituksissa ja oli mukavan keväinen ajokeli, isot tiet ovat jo aikalailla sulaneita. Ehtiihän tässä vielä lunta tulla moneen kertaan ennen sitä oikeaa kevättä… Tuntuu kuin elämä olisi jotenkin surkastunut todella pieneksi ja mitättömäksi, vai miten muuten on mahdollista että alkuiltainen television katselu vanhempieni luona tuntui niinkin virkistävältä…?! Pitäisikö ehkä alkaa harkita jonkinlaisen …

Tanssista

Näytösten kevät

23.02.2013, tanssija

Eilen huomasin, että hupsista vaan, tänä keväänä saattaa olla edessä peräti kolme tai neljä sellaista tanssinäytöstä, joissa olisi tarkoitus esiintyä… Hyvä, kiva – kunhan vielä jotenkin saisin omat kurssilaiseni houkuteltua esiintymään! Jospa saisin ryhmän edes yhteen niistä näytöksistä… Se yksi oma soolotanssinikin on edelleen vasta ideana mielessä, kiire tulee/tuli, kuten jo syksyllä vähän aavistelin. Sentään …

Käsityöt

Käsiä

23.02.2013, tanssija

Käsityöt

Kiharoita päässä

22.02.2013, tanssija

Virkkaustyö eteni vaiheeseen, jossa pää on valmiina. Tulee siihenkin vielä lisää ”juttuja”, mutta tämä vaihe riittää tällä kohtaa. Seuraavana ovat vuorossa kädet…

Kuvia

Kuuraa maisemassa, kaikkialla

21.02.2013, tanssija

Eipä ainakaan ehdi kyllästyä, kun joka päivä näkymä on erilainen. Maanantaina satoi uutta lunta, tiistaina se varisi puista maahan, eilen keskiviikkona aurinko paistoi pitkästä aikaa ja tänään vähän kovempipakkasisen yön jälkeen kaikki on päällystetty kuuran höyhenillä… 🙂

Kuvia

Veden liikettä

20.02.2013, tanssija

Aurinkoinen päivä sai katonreunan lumen tihkumaan sulaa vettä jääpuikkoja pitkin.

Kuvia

Muutama minuutti aurinkoista iltapäivää

20.02.2013, tanssija

Pilvisenä ja hiukan lumisateisenakin päivänä aurinko ja sinitaivas yllättivät iltapäivällä.

Käsityöt

Viimeisin virkkaustyö eteni jälleen

19.02.2013, tanssija

Vielä nimettömän naishahmon pää alkaa olla melko valmis. Puuttuu enää korvat ja hiukset…