Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Arkisto tammikuu 2013

Yleinen

Nykyaikaa

31.01.2013, tanssija

Mistähän voisi päätellä menevätkö sähköisissä muodoissa olevat viestit ylipäätään perille? Jos alkaa kysellä vastausten perään, tuntee itsensä aivan täydeksi idiootiksi, varsinkin jos vastaamattomuuteen onkin joku ihan oikea syy. Mutta entä jos koko viesti on eksynyt matkalla, eikä ole ollenkaan tavoittanutkaan vastaanottajaa?

Keramiikka

Pää kumisee tyhjyyttään

30.01.2013, tanssija

Jostakin syystä en ole saanut tämän vuoden puolella vielä kertaakaan aikaiseksi lähteä keramiikkakurssille. Jo vuosi sitten keväällä alkoi olla lieviä vaikeuksia keksiä uusia ideoita, koska kiinnostavinta ja mielekkäintä minulle on aina omien suunnitelmien toteuttaminen, ei valmiiden mallien kopioiminen. Syksyllä ideoita oli yhä vähemmän ja siten valmista tuli niukasti, nyt koko prosessi tuntuu pysähtyneen. Hulluinta tässä …

Kuvia

Jonkinlainen

29.01.2013, tanssija

Jonkinlaisen sarjakuvan sitten kuitenkin sain kyhättyä ilmoille: Sarjakuva 8.

Kuvia

Sarjakuva… Sarjakuva?

28.01.2013, tanssija

Mikähän tulppa mahtaa olla tukkinut sarjakuvaideasuoneni? Viime viikolla ei syntynyt mitään, ei ollut edes heikkoa hajua ajatuksesta. Nyt voisi ehkä alkaa hiukan jotain tuumanpoikasta kehkeytyä, ehkä…

Yleinen

Rauhallisempaa menoa

27.01.2013, tanssija

Ajokeli oli ihan hyvä, mutta risteyksissä sai hieman varoa… Menomatka sujui oikein hyvin, en käyttänyt kiertotietä ja moottoritiellä köröttelin hieman ”kesäkeliä” rauhallisemmin, enkä onneksi ollut edes ainoa hissuttelija! Paluumatkalla sai keskittyä enemmän, sillä muutamia hankalia kohtia osui matkan varrelle. Tavallaan siis pieni jännitys ja varovaisuus olikin paikallaan tuon ajokelin takia.

Yleinen

Huolta ilmassa

27.01.2013, tanssija

Tänään jostain syystä vähän pelottaa lähteä ajamaan pidempää matkaa, taitaa olla liukasta… Jos siellä on oikeasti liukasta, niin ajatus moottoritielle pääsemisestä ja sieltä poistumisesta stressaavat siinä määrin, että suunnittelen jopa ajavani vähän pidempää reittiä vain nuo kohdat välttääkseni. Osa kun ajaa moottoriteillä aina ihan ”kesätyyliin” ja tiedän itsestäni, etten uskalla päästää (eikä pienehkötehoinen autoni aina …

Yleinen

Vuonna 85

26.01.2013, tanssija

Ohooo, kerrankin minäkin olen hieman ajan hermolla! Aikaisemmin täällä ei ole ollut mahdollista nähdä uusia elokuvia näin pian ilmestymisensä jälkeen; olin tietämättömyyttäni vähäsen yllättynyt asiasta, kun päivällä sain päähäni että lähdenpäs tänään elokuviin ja katsoin netistä Vammalan Bion ohjelmistoa. Vaan onhan siitä jo vuosia kun olen viimeksi elokuvissa käynytkään… Vaikea sinne nytkin oli yksinään lauantai-iltana …

Kissat

Leikkiä ja laiskottelua

25.01.2013, tanssija

Kuvia

Jälleen kaunista kuuraa

25.01.2013, tanssija

Aurinko paisteli, mutta pilvet peittivät taivasta.

Kuvia

Kuuraa

24.01.2013, tanssija

Kissat

Kissansilmäpäivä

24.01.2013, tanssija

Oli taas ihanan valoisa aurinkopäivä. Kissat viihtyivät sisätiloissa kylmän sään takia.

Kuvia

Hetket ennen lumipilvien saapumista

23.01.2013, tanssija

Iltapäivällä ehdin hieman kuvailemaan, kun oli ollut hohtavan upea aamu ja aamupäivä. Ja tietysti sitten pilvet valtasivat taivaan, kun koitin ehättää saada päivän kauneuden tallennettua Vammaskosken sillan ympäristössä…

Kuvia

Lumisateen kiteitä

23.01.2013, tanssija

Illansuussa alkoi sadella lunta, kauniita mutta valtaosin epätäydellisiä kiteitä. Ajosta lämpöisen auton pinnoilta oli helppoa löytää kuvauksellisia kiteitä, ennen kuin ne sulivat tai hautautuivat uusien kiteiden alle.

Yleinen

Pikkuisen jo kevättä ilmassa

22.01.2013, tanssija

Keväänodotusta on sekä ilmassa, että mielessä. Odotan kevättä malttamattomasti, koska silloin hankin jälleen yhden uuden koulutuksen ja kovasti toivon sen tuottavan työtäkin…